Ei elämä aina ole kovinkaan helppoa tai ei ainakaan sen tunnustaminen maailmalle. Talven pimeydessä on helppo vajota "maan alle" , sillä muitakin väsyttää, eikä kukaan huomaa. Välillä se voi tehdä hyvääkin, kun antaa maailman murjoa ja käpertyy vain sohvan nurkkaan. Välillä pitääkin antaa pyykkivuoren kasvaa ja villakoirien juosta nurkissa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ymmärtää, olevansa rajalla, on aika tehdä jotain. Rajalla on vaarallista keikkua, on vain kaksi suuntaa, ylös ja alas, eikä alas ole suotavaa tippua.
Rajalla ollessa vielä jaksaa selitellä, siellä oppii myös olemaan vastaamatta puheluihin, välttelemään ystäviäkin. Rajalla toimii kuin kone, tietäen kuitenkin vielä vastuunsa ympäristöstä. Rajalla alas olisi helpompi matka, rajalla tehdään päätöksiä. Rajalla tarvitaan voimaa, rajalla tarvitaan vastauksia.
Rajalta on moni tippunut, minä en!
Kun lähtee tekemään matkaa rajalta ylös, tietää sen olevan pitkä matka. Portaat jatkuvat niin ylös, ettei rajaa enää kunnolla näe. Portaiden nousu vaatii voimaa, henkistä voimaa, mutta myös fyysistä voimaa. Ylhäällä on turvallista ja ylhäällä on helpompi hengittää, mutta välillä pitää kuitenkin kurkata alas, jossa raja vielä näkyy häilyvänä vain, että tietää sen olemassaolon.
Kuvassa minun rajavartijani, minun voimani ja minun rakkauteni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti