Ihanan terapeuttinen harrastus

Ystäväni kanssa ollaan tehty yhteistyötä lasten vaate - projektissa. Minulle on langennut helpompi osa ja ainostaan piirtelen kuvia ja suunnittelen kuvioita. Tessa hoitaa sitten sen vaativamman osan ja kokoaa vaatteen kuvioineen päivineen. 

Meillä on lasten kanssa ollut monta mukavaa hetkeä, kun olemme yhdessä miettineet eläin kuvioita, miten mikäkin eläin mistäkin kurkkaa... Terapeuttista siitä tekee montakin asiaa, sillä pääsee pakenemaan tiskivuorta, eikä myöskään kuule kun pyykit huutavat käärimistä :-) Toinen terapeuttinen vaikutus on ne yhteishetket lasten kanssa vaikkapa lattialla maaten, tarvitaan vain kynä, paperia ja aimo annos mielikuvitusta. Kolmas on se, kun saa luovuttaa kuvan ja sitten vielä kun näkee suunnitelmansa valmiina tuotteena! Tuotteen valokuvaus onkin sitten vielä sokerina pohjalla!

Harmituksen poistoa...

Pientä valokuvaterapiaa lasten kanssa. Ajatukset piti saada pois suuresta harmituksesta, mikä johtui tekniikan ja minun yhteisymmärryksen puutteesta. Kahtena iltana olen koonnut elämäni kipeimpiä asioita yhteen, kirjoittanut sydänverelläni runoa. Vihdoin yön viimeisinä tunteina sain sen valmiiksi ja ajattelin olla fiksu ja kopioida sen toiseenkin kohteeseen. Kuinkas siinä sitten kävikään, yksi napin painallus ja kaikki oli poissa! Runoni ei ehkä ollut julkaisukelpoinen yleisölle, mutta minulle se ehti tulla tärkeäksi.

Tänään sitten päätin olla ajattelematta asiaa ja kanavoin mieleni uusille urille. Lapsetkin olivat myötämielisiä, kun keksittiin edelleen jatkuvalle sairastuvallemme jotain uutta tekemistä. Ukkeleita, joulupalloja, suolaa, sokeria ja mielikuvitusta :-)

Ei niin mukava isänpäivä!

Asioita, joita meillä pohditaan paljon nykyään. Alkaa viisivuotias jo katsomaan tätä maailmaa erilaisin pohdiskelevin silmin. Olen paljon miettinyt käsitteleväni tätä aihetta kuvan kautta ja tämä kuva ja runo syntyivät kuin sivutuotteena.

Sairastupa

Ai, ai, ai, sattuu ja koskee,

kutittaa kurkkua, suuta ja poskee.

Ensin sairastui Jami, sitten kettu ja virtahepo,

lääkkeeksi määrättiin jätski ja lepo.

Vaikka kodistamme tuli taas sairastupa,

onneksi silti leikkiä on lupa.

Jos toiveen yhden joku toteuttaa vois,

ajaisimme tämän ikävän rokon meiltä pois!

-Taru Isoviita-

Lapsilla on sitten uskomaton kyky sairastaa. Vaikka koko keho olisi ikävän rokon vallassa, niin silti jaksetaan leikkiä ja touhuta. Vauhti on kyllä normaalia rauhallisempaa ja leikitkin pohjautuvat pitkälti

sairastamisen maailmaan. Meillä parvorokkoon sairastuivat Jamin kanssa myös ketunpoika ja virtahepo, joita on ahkerasti hoidettu ja lääkitty. 

Omat toimintatavat näkyvät joskus liiankin hyvin lastenleikeissä, uhkailu, kiristys ja lahjonta toteutetaan myös ketunpojalle, joka ei halua ottaa lääkettä.  Mhh, olisikohan joku toinenkin tapa hoitaa asioita?? -no, eihän suutarin lapsella kuulukkaan olla kenkiä :-)

Hammas vastaan Tomi Metsäketo

Kävin eilen illalla elämäni ensimmäisessä kirkkokonsertissa. Suuria tunteita ja kylmiä väreitä odottaen pakkasin laukkuuni paketillisen nessuja. Ohjelmassa oli siis Tomi Metsäkedon konsertti.

Artisti oli minulle ennestään kyllä kovin tuntematon, tiesin kyllä jotain ja olin kuullut joitain kappaleita. Mutta kuitenkin odotin -siis niitä tunteita.

No, eipä niitä sitten harmikseni kuulunutkaan. Liekö johtunut suurista odotuksistani, Tomin huonosta small talkista, liiallisesta italiankielisestä tulkinnasta vai mistä..

Mutta tänään niitä tunteita sitten tuli senkin edestä ja huomattavasti suurempia kuin olisin odottanut.

Nimittäin hammas, esikoisen ensimmäinen irronnut hammas. No nyt  niille nessuille tuli käyttöä!

Näin ollen Hammas vastaan Tomi Metsäketo 1-0.

Tämä äiti lähtee nyt ekaa kertaa elämässään hammaskeijun tehtäviin...  -niisk, on se iso poika jo

Ihana lumi - vai onko?

Kyllähän tuo lumi on joka kerta yhtä valloittava elementti, kun sitä ensi kerran talvella sataa. Luonto on uskomattoman kaunis ja valoisa. Lapset ovat innoissaan, kirmaavat pitkin lumihankia ja pulkkamäkiä, keksivät jos jonkinlaista tekemistä. Viime talvena sitä lunta taisi tulla kyllä jo kyllästymiseen asti, ainakin aikuisten mittakaavassa. Heli Laaksonen onkin kirjoittanut loistavan runon aiheesta: 

Ihana talvi by Heli Laaksonen

Tammikuu 1. klo 17.00

Lunt satta! Lumi o sit kaunist!

Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy, ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.

Tammikuu 2.

Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.

Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.

Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven lumityä ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette.

Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi piha erusta taas auki.

Tammikuu 3.

Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.

Pihakoivuist

katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.

Tammikuu 4.

Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas kiristys. Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.

Tammikuu 5.

Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi. Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.

Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras. Tiaros ol lumitöit tänäpä. Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.

Tammikuu 6.

26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.

Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö oliva poikki melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli poltta koko talo. Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos lunastuskuntto.

Tammikuu 7.

Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.

Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol. Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses ja orotta, ku mää saa piha puhtaks! Sähkö ova viälki poikki. Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.

Tammikuu 8.

Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.

Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia. Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta Espanja, tai ainaki Tampereell. Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.

Nujerretaan kiire ja nautitaan ajasta!

Ensilumi herkisti ja laittoi ajattelemaan taas asioita pintaa syvemmältä. Ihmiset kantavat nykyään liikaa murheita mukanaan, ovat suorituskeskeisiä ja unohtavat oman parhaansa. Tukka putkella painetaan paikasta toiseen, töihin, kauppaan, lasten harrastuksiin, omiin harrastuksiin. Kiire, kiire, kiire.. Mitäs jos alettaisiin harrastaa yhteistä rauhallista kotiaikaa perheen kesken, unohdettaisiin kiire ja harrastukset. Korkeintaan kerättäisiin mukava porukka lapsia ja aikuisia ja vaikka potkittaisiin palloa ilman paineita, vain siksi että se on kivaa!! Ja sitäkin vain kun siltä tuntuu!

Ehkä sitten meidän ei tarvitsisi vaatia itseltämme eikä varsinkaan lapsiltamme liikoja!

Tälläisiä pohdintoja siis ensilumesta :-)